"Jalankulkija jäi auton alle. Hänet vietiin Töölön
sairaalaan." Miten usein luemmekaan paikallislehdestä näitä
parinkymmenen palstamillimetrin mittaisia uutisia. Ne jäävät
sinne muiden koko sivun uutisten laitaan 'koko maailmaa' syleilevistä
asioista mm. Suomi NATOon kannanotoista. Miksi näin ? Vakavat henkilöön
kohdistuvat onnettomuudet vetävät hiljaiseksi, jopa sanomattomaksi.
On vaikea kuvata sitä tuskaa, mikä liittyy onnettomuuksiin, varsinkin
siten, että se koskettaisi lukijaa. Itse en ainakaan pysty kuvittelemaan,
miltä tuntuisi, jos oma poika olisi viikkoja tajuttomana ilman toivoa
tulevasta. Tiedän vain sen miltä tuntuu, kun oma poika on sairaalassa
ja on olemassa päivittäin selviä toipumisen merkkejä,
ystävät ympärillä ja heidän esirukous ympäröi
minua - se on hirvittävää. En pysty edes kuvittelemaan miltä
tuntuu, jos hyvän ystävän poika on sairaalassa liikenneonnettomuuden
jälkeen. Te tiedätte, en minä. Teilläkin on varmasti
hyvin erilaiset tunteet ja ajatukset Samin onnettomuuden jälkeen.
Tuntemukset ovat erilaisia. On vaikea tietää toisen ihmisen tuskan
määrää ja vivahteita. Se vetää hiljaiseksi.
Minunkin tuntemukset ovat hyvin erilaiset nyt, kun oma poika oli tajuttomana
ja kun hän oli tajuissaan, mutta ei ollut vielä tietoinen ympäristöstä,
siihen verrattuna, kun oma isäni oli vastaavassa tilassa yhdeksän
vuotta aiemmin. Niin päivä jolloin hän kuoli, oli myös
marraskuun 17. Hän sairasti Parkinsonin tautia, joka ilmeni jossain
määrin samanlaisesti, kuin Samin aivotrauma, so. levottomuutena
ja epämääräisinä kontaktin saamisina. Yhdeksän
vuotta sitten Sami oli puoli-vuotias, joka tarvitsi samanlaista huolehtimista
ja hoitoa, kuin isoisänsä. Sami meni silloinkin ylös päin,
toisin kuin isoisänsä.
Samin onnettomuus ei ollut sattumaa, vaan ennalta Herran näkemä.
Herra on valmistanut Samia, meidän koko perhettä ja koko seurakuntaa
tähän tapahtumaan. Emme toki sitä ennen ymmärtäneet.
Sami on aina ollut hyvin herkkä. Eräät ihmiset ovat
toki saaneet hyvin erilaisen kuvan vuosien aikana. Tähän herkkään
mieleen on juurtunut Herran syvä tuntemus. Sami on tarkkaan kuunnellut
lasten raamatun kertomuksia, 'Onnen päiviä'-nimisen kirjan kertomuksia
ja sunnuntaikokousten kertomuksia. Tämä on tullut ilmi syvällisistä
sydäntä koskettavista iltarukouksista, erityisesti Onnen päivien
teemaan liittyen. Toisaalta Sami on ollut innokas sunnuntaikokousten näytelmien
esittäjä ja suunnittelija. Tämän syksyn esitykset,
joissa minä olen ollut mukana, ovat olleet Samin ideoimia. Ideoinnit
ovat osoittaneet suurta Raamatun kirjoitusten tuntemista ja ymmärtämistä.
Ne ovat olleet joskus jopa yllättäviä, minun omaa "oppikäsitystä"
koettelevia. Tästä esimerkkiä viikkoa aikaisemmin esitetty
kertomus kilparadalla juoksemista ja voittopalkinnon menettämisestä,
jos ei valvo.
Samin uskonelämä huipentui jollakin tavalla syksyiseen pohdiskeluun
ja pelkoon siitä, pääseekö hän taivaaseen. Tämän
ja muiden pelkojen puolesta olemme sitten myös kokouksissa rukoilleet.
Edellisenä päivänä Sami halusi myös pitää
kokouksessa pyhäkoulua pienemmille. Niin hän sitten kertoikin,
Päivin avustuksella, Nooasta, pienemmille.
Seurakunnassa jo vuosi aiemmin tuli myös profetia seurakuntaa
mullistavasta tapahtumasta. Edellisenä päivänä näimme
kuvaelman särkyneestä saviastiasta. Oli siellä Samikin vasaralla
kukkaruukkua rikkomassa. Sitten seuraavana päivänä särjettiin
Sami-niminen saviastia, Päivi-niminen saviastia ja Keijo-niminen saviastia,
ja lukemattomia muita saviastioita.
Saviastia teema pyöri mielessäni paljon ensimmäisellä
viikolla. Jumala puhui, että saviastiaa ei särjetä turhaan,
että se koottaisiin kokoon uudelleen, liimaten, tuloksena vanha huonompikuntoinen
astia. Saviastia särjetään kokonaan, jotta Jumala voisi
tehdä uuden astian, vanhaa paremman, uutta käyttöä
varten. Niinpä rukoukseni olikin, että Herra saisi tehdä
mieleisensä astian ilman, että itse kovettuisin, joka näissä
tilanteissa olisi helppoa, jotta voisi nämä päivät
kestää.
Herra ei ole vain ennalta tiennyt tätä kaikkea, vaan myös
mukana elänyt näiden päivien aikana. Herra on myös
näinä päivinä puhunut, edeltä käsin tietäen
vastaantulevat ajatukset. Yksi kysymys ylitse muiden on ollut kysymys 'Miksi
?'. Tähän onkin tullut vastauksia, yleisesti, siksi että
Herra tekee jotakin suurempaa, mutta edelleen 'miksi, mitä pahaa Sami
ja me hänen vanhempansa olemme tehneet' - me tosin paljonkin, mutta
Herra vastasi jo tiistaina etukäteen, että 'ei hän ole tehnyt
syntiä, eikä hänen vanhempansa, vaan että Herran teot
tulisivat ilmi'. Mutta 'miksi Sami, joka on etenkin viime viikkoina osoittanut
olevansa Herran oma ja Herran palvelija'. Tähän tuli perjantaina
kaksi Herran sanaa, ensimmäinen syvällä ahdingossa 'sinun
syntisi on anteeksi annettu', toinen tuli veljen kautta rukouksen ensimmäisinä
sanoina 'sinä tiedät miltä isästä tuntuu, kun
annoit oman poikasi meidän syntiemme edestä'. Hei, Herra tekee
jotakin suurta Samin kautta. Kiitos Herra, että tämä mitä
Samille tapahtui oli riittävä, sen välineenä, mitä
Herra haluat saada aikaan. Kiitos että ei tapahtunut mitään
pahempaa. Kiitos Herra, että sain isänä armon kokea tämän,
miksi Sami, miksi minä.
Rohkaiseva ja koskettava sana tuli myös ensimmäisellä
viikolla. Ps 84:6-8 "Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla
on mielessänsä pyhät matkat. Kun he käyvät kyynellaakson
kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää
sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan
eteen Siionissa."
Ensimmäiset päivät olivat raskaita omalla hirvittävällä
tavallaan. Sipulista kuorittiin uusia kerroksia. Tämän
jälkeenkin löytyi uusia sipuleita, mutta myös vastauksia.
Yksi lohdutuksen sana nousi 16.12 Psalmista 34 "Lähellä Herra
on niitä, joilla on särjetty sydän, ja pelastaa ne, joilla
on murtunut mieli. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra
vapahtaa hänet niistä kaikista. Hän varjelee kaikki hänen
luunsa, ei yksikään niistä murru." Samin luut pysyivät
ehjinä !
Sami alkoi puhua itsenäisyyspäivänä. Tämä
oli silloin suuri ilon ja kiitoksen aihe. Itsenäisyyspäivä
olikin ihan sopivan kuvainnollinen päivä alkaa puhumaan ja ilmaisemaan
itseään ja omaa tahtoaan. Samoin kuin nyt juhlimme Samia ystävien
kesken ystävän päivänä. Samin ensimmäiset
sanat olivat mieleenpainuvat, tuskalliset ja liikuttavan kohteliaat:
6 12 2003 "Minä tahdon kotiin"
7 12 2003 "Kiitos, kun käyt katsomassa"
8.12.2003 "Kerro Jeesuksesta"
9.12.2003 "En pääse kotiin, koska en osaa lukea."
Herra on nostattanut paljon rukoilijoita Samin puolesta. Tästä
muistan ensimmäisen päivän. En vielä ensimmäisenä
päivänä tajunnut, miten pahasti Sami oli loukkaantunut.
Niinpä kaikki ensimmäiset kyyneleeni olivat liikutuksen kyyneleitä,
kun kuulin niistä lukuisista esirukoilijoista. Samin nopean toipumisen
lisäksi olen ollut ihmeiissäni siitä lukemattomasta määrästä
esirukoilijoita, jotka ovat Samin ja meidän puolesta rukoilleet, yli
rajojen, seurakunta- ja valtakunta rajojen. Tiedän, että Samin
puolesta ovat rukoillet luterilaiset, ortodoksit, helluntailaiset, vapaakirkkolaiset,
adventistit, ei-mitkään-istit ja jopa ne, jotka eivät normaalisti
rukoile. Samin puolesta on rukoiltu Suomessa Uudella maalla, Hämeessä,
Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Savossa, sekä Ruotsissa, Englannissa,
Sveitsissä, Afrikassa ja mitä ilmeisimmin monissa paikoissa,
joita en edes tiedä. Rukoilijoiden lukuisa määrä on
puhutellut - tai no minulta on jäänyt vain monttu auki. Se on
todiste minulle, että Herra on kaiken takana. Herra on nostanut Samin
näiden rukoilijoiden sydämiin nostanut.
Parin kuukauden jälkeen ajateltuna voin sanoa, että marraskuussa
näin Jeesuksen rakkauden ja näin Jeesuksen ruumiin - en mitenkään
yliluonnollisesti tai minään näkynä, vaan hyvin luonnollisesti
seurakunnan kautta ja muiden rukouksien kautta rakkautena. Jeesuksen ruumis
on näkynyt hyvinkin selvänä: kullakin ruumiin jäsenellä
on oma tehtävänsä, jotkut jäsenet auttoivat käytännön
asioissa, toiset tukivat henkisesti, ja jotkut olivat muuten tukena sielun
hädässä.
Sydämellinen ja nöyrä kiitos kaikille rukoilijoille.
Herra teitä siunatkoon ja vaivannäkönne palkitkoon.